Isä

Isänpäivä. Se päivä vuodesta, jolloin isää tulisi muistaa jotenkin. Tänä päivänä ajattelen isääni lämmöllä, jonka hyvin harvat ansaitsevat. Hän on yksi niistä henkilöistä, jotka tuntuvat todella ymmärtävän minua ja välittävän minusta pyyteettömästi. Siten rakkauden voisikin määritellä: pyyteetöntä välittämistä ja huolehtimista toisesta huolimatta tämän vioista.

Tämä päivä on virallisesti omistettu isille, mutta eikö isiemme ja äitiemme muistaminen sekä rakkauden osoittaminen voisi olla joka päiväistä. Mitä virkaa edes on isän- ja äitienpäivällä, jos emme kykenisi osoittamaan rakkauttamme arjen ohessa ympäri vuoden. Emmekö voisikin yllättää läheisemme iloisesti jollain täysin odottamattomalla tempauksella arjen keskellä. Eikö se voisikin olla paljon arvokkaampaa kuin isänpäiväkortin tai joululahjan antaminen. Tarvitsemmeko "pakon", jotta voimme palkita läheisiämme. Toivottavasti muistamme heitä ainakin tänään. Hyvää isänpäivää!

Jaa

Outoa. Kun pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan tuntuu ettei minulla ole mitään ihmeempää sanottavaa. Hämmentävää kuinka inspiraatio määrää kirjoittamistani. Kun tunnen oikean hetken olevan, en pääsekään kirjoittamaan. Tämä on raivostuttavaa, mutta minkäs teet. Jos yritän puristaa väkisin tekstiä, siitä tulee vain väkinäistä ja tylsää luettavaa. Kuitenkin tarve sanoa on suuri. Ristiriitaista.

Mistäpä siis kirjoittaisin. Olen katsonut elokuvia. Olisikohan niistä aiheeksi. Ehkeivät ne itsessään ole kovinkaan mielenkiintoinen aihe, mutta se mistä ne kertovat on mielenkiintoista. Olen kai etsinyt vastausta oman elämäni ongelmiin ja kysymyksiin elokuvista. Ne ovat erinomaista viihdettä, mutta heti kuin elokuva on loppu, tajuaa että se on vain elokuva. Ei mitään sen enempää. Harmi, sillä joskus elämä elokuvassa voisi olla hienoa. Ehken kuitenkaan vaihtaisi todellisuutta valheelliseen todellisuuteen. Toisaalta, kun ajattelussa mennään liiankin pitkälle joutuu pohtimaan, mikä on todellista todellisuutta. Emmekö itse luokin todellisuutemme.

Kirja

Kirjan voima on yhtä suuri kuin sen kertoma tarina. Se voi olla upea, täysi susi tai jotain siltä väliltä. Se voi hypnotisoida lukijansa tuntien ajaksi tai olla äärimmäisen luotaantyöntävä. Se voi olla mitä vain ja siinä piilee sen kiinnostavuus (ellei lunttaa takakannesta ja pilaa osaa lukunautinnosta). Mikä voikaan olla kiinnostavampaa kuin matka tuntemattomaan todellisuuteen tai sukellus toisen ihmisen elämään. Itse olen kokenut kirjan hypnoottisen vaikutuksen viime päivinä.

Olen lukenut yömyöhään ja nukkunut todella vähän, koska en ole voimut olla lukematta erään rakastamani kirjasarjan viimeisintä osaa. Olen ollut kuin transsissa kokonaisen viikon ja nauttinut joka hetkestä. Olen tuntenut lähestulkoon koko tunteiden skaalan lukiessani. Välillä olisi tehnyt mieli itkeä, välillä naurahdin. Koin myös lukuisia muita tunteita, mutta en viitsi luetella kaikkia (tuskin edes kykenisin siihen). Ristiriitaisinta kaikessa on se, että odotan peläten kirjan loppumista, mutta en voi olla ahmimatta sitä.

Lukeminen on oman itsensä ja maailman tutkimista. Kirjat avaavat meille uusia merkityksiä asioille ja auttavat meitä ymmärtämään itseämme sekä maailmaa paremmin. Onkin sääli miten jotkut pitäytyvät itsepäisesti pelkissä elokuvissa, jotka eivät ikimaailmassa voi avata maailmaa silmiemme edessä kuin muutama hyvin valittu sana. Kirjat ovat jumalaisia.

Bussisäätöä

Ei hitto tää näyttää varmaan tyhmält, ajattelin, kun kaaduin bussissa vastapäätä istuvan naisen syliin. Kaiken lisäksi nainen oli parikymmentä vuotta liian vanhaa vuosikertaa. Kirosin hetken vammautunutta oikeaa jalkaani, mutta tyynnyin kuitenkin nopeasti. Miksi minun muka pitäisi hävetä. Rammoilla on täysi oikeus rypeä ja säätää muutenkin. Jos joku tulee urputtamaan niin käyttää vain vammakortin ja kaverin suu napsahtaa kiinni.

Mitä häpeä edes on? Häpeää aiheuttaa henkilöön kohdistuvat vaatimukset muilta ihmisiltä, mutta kuitenkin joskus tulee hävettyä jotain, vaikka kukaan ei ole katsomassa. Ihmeellistä on myös se miten jotkut häpeävät lähes kaikkea, mutta toiset eivät häpeä juuri mitään. Häpeään vaikuttaakin paljon se, mitä meille opetetaan lapsena sopivasta ja sopimattomasta käytöksestä. Mutta ei kaikki kuitenkaan silläkään kuittaannu. Olisikin mielenkiintoista tietää, mitkä tapahtumat vaikuttavat oman arvomaailmamme syntyyn.

Myös itsetuntomme vaikuttaa paljon häpeän tunteeseen. Henkilö, jolla on heikko itsetunto, on paljon helpompi saada tuntemaan häpeää kuin vahvalla itsetunnolla varustettu henkilö. Onkin valitettavaa katsoa kuinka pienet lapset murentavat heikompien ikätoveriensa itsetuntoa haukkumalla ja kiusaamalla muutenkin. Tällaisista kiusatuista lapsista voi hyvinkin kehittyä niitä hiljaisia kaikkea tekemäänsä häpeäviä henkilöitä. Muita valitettavia kehityssuuntia ovat ne, joiden seurauksena lapsista kasvaa vaarallisia joko itselleen tai ympäristölleen. Onneksi monet kuitenkin toipuvat kiusaamisesta ja kehittyvät vahvoiksi ihmisiksi.

Takaisin bussiin. Pohdin näitä asioita itsekeen ja ihmettelin, millaisille poluille ajatus saattaa lähteä harhailemaan erilaisten sattumusten kautta. Onkin hauska seurata kuinka ajatus kulkee, kun sen antaa mennä omia polkujaan. Siten saattaa löytää aivan uusia puolia itsestään. Eikö olisikin hienoa saada siten selville esimerkiksi, että haluaisi lähteä soittamaan banjoa sillan alle Kiinaan.

Ja elämä on...

Elämäni on yhtä erilaisten tunnetilojen hakkaavaa tulitusta, jossa pää menee ihan pyörälle. Ajatukseni karkaavat jatkuvasti kurjan menneisyyden polulle. Poistuminen tältä polulta on paljon vaikeampaa kuin sinne meneminen. Se on kuin virta, joka ei tahdo päästää otteestaan. Kuitenkin virralle periksi antaminen tuntuu lohduttavalta, kun voi vain vajota itsesäälin ja vihan syvyyksiin. Tällaisina hetkinä ajattelen vain itseäni ja omaa kurjuuttani, mikä aina jälkeen päin tuntuu typerältä. Kuitenkin, kun valinnan hetki koittaa, tuntuu virta niin kovin voimakkaalta.

Kun katson muita ihmisiä, mietin usein mitä he ovat elämässään joutuneet kokemaan. Välillä halu kertoa omasta elämästä ja kokemuksista tuntuu ylivoimaiselta, sillä en olisi lähimainkaan se ihminen, mikä nyt olen ilman minulle tapahtuneita asioita. Vaikka kaikki ihmiset muokkautuvat elämänsä varrella tapahtuneiden sattumusten seurauksena, uskon muokkautuneeni erityisen paljon ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Taidan nostaa itseni jalustalle tällä tavalla, mutta en voi mitään omille ajatuksilleni.

Eniten kaipaan ehkä ymmärrystä toisilta. Toivoisin että ihmiset ympärilläni tuntisivat myös menneisyyteni, koska itse en ole oikein vieläkään pystynyt irrottautumaan siitä, vaikka yritystä on ollut. Asiaa pohtiessani tulen kuitenkin aina siihen tulokseen etten voi irrottautua menneisyydestä, mutta ainakin voin yrittää olla ajattelemasta sitä koko ajan. Koitankin jättää sen jonnekin paikkaan mielessäni, mistä voin kaivaa sen sitä halutessani, mutta missä se ei häiritse elämääni.

Aamutuntoja

Oi aamu kylmän viileä. Oi aamu nuhaisen niiskutuksen täyteinen. Oi aamu vilpoinen, pakkassäiden airue.

Kyllä tällaiset aamut saavat Suomen näyttämään kolkolta paikalta. Ja aivan kuin sää ei olisi jo tarpeeksi vaan ihmistenkin pitää olla jäätäviä. Ei Kimi Räikköstä turhaan Jäämieheksi kutsuta, sillä sellaisia me suomalaiset olemme. Kuka tahansa tuntematon, joka istahtaa bussissa jonkun viereen, saa maistaa kylmää katsetta vieressä istuvalta. Takana joku huokaisee helpotuksesta, ettei tarvinnut omaa ruumiinlämpöä laskea pakkasen puolelle. Ulkomaalaiset huomaavat tämän selvästi, mutta suomalaiset ovat pakkasen kestäviä ja harvoin edes huomaavat sitä.

Mitä jos kaikki nostaisimme hieman lämpötilaa kylminä päivinä lämpimällä käytöksellä. Tervehtiminen nostaa lämpötilaa aurinkorantojen tasolle ja halaus tuntuu jo lähes polttavalta puhumattakaan suudelmasta. En kylläkään suosittele halailemaan saati suutelemaan tuntemattomia, mutta tervehtiä voisi. Välillä onkin hauska katsella ihmisten hämmennystä odottamattoman tervehdyksen seurauksena. Siispä hinaamaan lämpötilaa ylöspäin.

Pimeys

Miksi maailmassa on tuskaa? Sitä tulee usein kysyttyä ja vastauksiakin on moneen lähtöön. "Miksiköhän", vastaa fanaattinen ateismin kannattaja ja iskee kuvan sortuneista kaksoistorneista naamalle. Sadistinen vanginvartija vie kierrokselle vankien joukkoon ja tokaisee lopuksi: "Pitäis tappaa tommoset!". Koulun opettaja näyttää joukon kiusaajia työssään ja vaatii fyysistä kurinpitoa takaisin kouluihin, että saataisiin nämä nykynuoret kuriin. Näitä asioita pohtiessa tulee väkisinkin mieleen Pikku kakkonen ja tuttu lausahdus: "Mikä meni väärin?"

Itse näen tuskan syitä muissa tilanteissa. Kaveri tuo näytille sienen johon toinen ystävä tokaisee: "Kivan näköinen tatti." Kaveri tuijottaa silmät pyöreinä: "Se on karvarousku saatana!". Tässä kohtaa voisi tokaista: "Miksiköhän." Kuitenkin pahuus näkyy puhtaimmillaan ilkeän isäpuolen lyödessä viatonta lasta ja uutisissa toistuvissa raiskausjutuissa.

Älkää kuitenkaan etsikö pahuutta ulkopuolelta. Etsikää se pieni paholainen, joka varmastikin asuu meidän kaikkien sisällä. Katsokaa peiliin ja tuijottakaa pahuutta silmästä silmään. Tutkimalla pimeyttä sisälläsi voit voittaa sen, et tuijottamalla sokeasti ulos.

Tästä se lähtee!

En olisi kyllä ikinä uskonut tekeväni tällaista vielä pari vuotta, tai edes kuukautta sitten. Mutta tässä sitä nyt kirjoitellaan Bob Marleyn tahtiin. En tiedäkään mitään niin rentouttavaa kuin reggae, eikä sitä parempaa fiilistelymusiikkia olekaan - ainakaan minun mielestäni. Jopa ruoho - näin syksyisessäkin säässä - näyttää kirkkaan vihreältä reggaen soidessa.

Monena aamuna ja iltana olen pohtinut paikkaani maailmassa. Tämänkin blogin voi tulkita hapuilevaksi yritykseksi löytää maahan pudonnutta taskulamppua elämän pimeydessä. Aika näyttää löydänkö sen vai sattuuko kätteni vain kylmä kivi tai märkä oksa. Eikä pimeys ole edes ainut ongelma matkalla elämän tiellä. Useat jyrkänteet ja kuopat odottavat vain varomatonta matkamiestä uhrikseen. Todellinen soturi kuitenkin nousee aina ylös ja etsii väylän takaisin tielle tai tekee oman tiensä.

Niin kuin otsikossa lukee: Tästä se lähtee! Saa nähdä mihin tie johtaa, mutta olisihan tylsää tietää se jo etukäteen. Elämä jatkuu ja tekstiä tulee lisää. Toivottavasti löydän sisäisen soturini.