Outoa. Kun pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan tuntuu ettei minulla ole mitään ihmeempää sanottavaa. Hämmentävää kuinka inspiraatio määrää kirjoittamistani. Kun tunnen oikean hetken olevan, en pääsekään kirjoittamaan. Tämä on raivostuttavaa, mutta minkäs teet. Jos yritän puristaa väkisin tekstiä, siitä tulee vain väkinäistä ja tylsää luettavaa. Kuitenkin tarve sanoa on suuri. Ristiriitaista.
Mistäpä siis kirjoittaisin. Olen katsonut elokuvia. Olisikohan niistä aiheeksi. Ehkeivät ne itsessään ole kovinkaan mielenkiintoinen aihe, mutta se mistä ne kertovat on mielenkiintoista. Olen kai etsinyt vastausta oman elämäni ongelmiin ja kysymyksiin elokuvista. Ne ovat erinomaista viihdettä, mutta heti kuin elokuva on loppu, tajuaa että se on vain elokuva. Ei mitään sen enempää. Harmi, sillä joskus elämä elokuvassa voisi olla hienoa. Ehken kuitenkaan vaihtaisi todellisuutta valheelliseen todellisuuteen. Toisaalta, kun ajattelussa mennään liiankin pitkälle joutuu pohtimaan, mikä on todellista todellisuutta. Emmekö itse luokin todellisuutemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti