Pienenä pojan nulikkana pulkkamäessä kavereiden kanssa, lumisotaa tuntikausia aina iltahämärään asti ja kesäisin uimassa isolla porukalla. Lapsuus on aikaa, jolloin pitäisi saada mahdollisuus temmeltää vapaana ennen kuin ympäröivä maailma alkaa lähes vääjäämättä vakavoitua iän myötä. Pienenä suurimpien murheiden olisi pitänyt olla makeisten hintakehityksen tasolla ja mitä illalla kaveriporukalla tekisi. Kuitenkin valitettavasti lähellekään aina tilanne ei ole tämä. Joskus kotiongelmat, jatkuva koulukiusaus tai jokin vastaava elämää rasittava tekijä vaikeuttaa lapsuudesta nauttimista ja normaalia kasvua. Jos kasvuympäristö ei tunnu turvalliselta, voi lapsi vakavoitua ja uppoutua murheisiin.
Tämä aihe tuli mieleeni, kun pohdin viimeisen vuoden aikana kokemiani muutoksia. Tuntuu kuin olisin löytänyt lapsuuteni uudelleen ja alkanut vapautua turhasta murehtimisesta sekä sallinut itselleni paljon leikkimielisyyttä. Kaikenlaisesta sähläämisestä on tullut osa itseäni kuten huumorintaju. Joskus pelleily, jota esiintyy melko usein nykyisin, tuntuu silloin tällöin hieman rasittavalta, mutta enimmäkseen se on ollut vapauttavaa. Muutettuani asumaan itsekseni hieman yli puoli vuotta sitten olen tuntenut ensimmäistä kertaa olevani todellakin vapaa: kaikki on omissa käsissä eikä kukaan ole kertomassa, mitä voin tehdä ja mitä en. Toivonkin, että kykenen säilyttämään nykyisen leikkimielisen asenteeni elämää kohtaan ,sillä mielestäni lapsuuden ei tarvitsisi koskaan todella loppua täysin: aikuistenkin maailmassa on aina käyttöä leikkimielisyydelle ja lapsenomaiseen tapaan tarkastella maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti