Kun olin vielä pieni

Pienenä pojan nulikkana pulkkamäessä kavereiden kanssa, lumisotaa tuntikausia aina iltahämärään asti ja kesäisin uimassa isolla porukalla. Lapsuus on aikaa, jolloin pitäisi saada mahdollisuus temmeltää vapaana ennen kuin ympäröivä maailma alkaa lähes vääjäämättä vakavoitua iän myötä. Pienenä suurimpien murheiden olisi pitänyt olla makeisten hintakehityksen tasolla ja mitä illalla kaveriporukalla tekisi. Kuitenkin valitettavasti lähellekään aina tilanne ei ole tämä. Joskus kotiongelmat, jatkuva koulukiusaus tai jokin vastaava elämää rasittava tekijä vaikeuttaa lapsuudesta nauttimista ja normaalia kasvua. Jos kasvuympäristö ei tunnu turvalliselta, voi lapsi vakavoitua ja uppoutua murheisiin.

Tämä aihe tuli mieleeni, kun pohdin viimeisen vuoden aikana kokemiani muutoksia. Tuntuu kuin olisin löytänyt lapsuuteni uudelleen ja alkanut vapautua turhasta murehtimisesta sekä sallinut itselleni paljon leikkimielisyyttä. Kaikenlaisesta sähläämisestä on tullut osa itseäni kuten huumorintaju. Joskus pelleily, jota esiintyy melko usein nykyisin, tuntuu silloin tällöin hieman rasittavalta, mutta enimmäkseen se on ollut vapauttavaa. Muutettuani asumaan itsekseni hieman yli puoli vuotta sitten olen tuntenut ensimmäistä kertaa olevani todellakin vapaa: kaikki on omissa käsissä eikä kukaan ole kertomassa, mitä voin tehdä ja mitä en. Toivonkin, että kykenen säilyttämään nykyisen leikkimielisen asenteeni elämää kohtaan ,sillä mielestäni lapsuuden ei tarvitsisi koskaan todella loppua täysin: aikuistenkin maailmassa on aina käyttöä leikkimielisyydelle ja lapsenomaiseen tapaan tarkastella maailmaa.

Täydellisyys

Varmastikin monet miettivät joskus, miten voisivat olla parempia joissain asioissa; ainakin minä itse pohdin välillä, missä voisin olla parempi. Joskus lähdemme pyrkimään kohti haluamaamme päämäärää kehittämällä itsejämme. Joillakin tämä itsensä kehittäminen voi edetä täydellisyyteen pyrkimiseen. Täydellisyydellä voimme tarkoittaa esimerkiksi tilaa, jossa ihminen on todella hyvä niin monessa asiassa kuin mahdollista. Kuitenkin eri ihmisillä on erilaisia käsityksiä täydellisyydestä, mikä johtaakin kysymykseen: mitä täydellisyys todellisuudessa on? Itse näen asian siten, ettei ihminen edes voi ymmärtää täydellisyyttä. Kaikki mitä meille on opetettu, mitä olemme nähneet ja miten katsomme maailmaa vääristävät kuvaamme täydellisyydestä. Jotkut voivat riuduttaa itsensä erittäin heikkoon kuntoon tavoitellessaan ulkoista täydellisyyttä; toiset polttavat itsensä loppuun yrittäessään kehittää itseään loputtomiin.

Itse näen ihmisten olevan täydellisimmillään, kun he ovat täysin omia itsejään kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Usein pienet viat voivat korostaa hyviä puolia. Se miten jokainen katsoo maailmaa omasta näkövinkkelistään, on saanut minut ajattelemaan, ettei mikään ole niin epätäydellistä kuin täydellisyys. Päätelmä johtuu siitä, miten täydellisyyteen liitetään usein erilaisia äärimmäisyyksiä ja suuria vaatimuksia. Useimmiten kun ihmiset ajattelevat täydellisyyttä, he näkevät vain yhden tai muutaman puolen asiasta, mutta täysi kokonaisuus jää hahmottamatta - varmasti myös itsellänikin. Siksi näenkin tien lähimmäksi täydellisyyttä kulkevan omien halujen ja tarpeiden kautta - ei minkään ulkoisen ihanteen. Se että olemme itsejämme viekin meidät nähdäkseni lähimmäs sitä mitä voisimme täydellisimmillämme olla. Tästä seuraakin se, että epätäydellisyys tavallaan täydentää täydellisyyttä ja tuo sen paremmin esiin.