Kahvia ja pullaa

Tasapaino. Koko maailmankaikkeus pyrkii kohti tätä ihanteellista tilaa. Todella paljon on usein liikaa. Pieni määrä voi olla liian vähän. Kasvihuoneilmiö on välttämätön elämälle maapallolla, mutta kiihtyessään liikaa se uhkaakin monia elämänmuotoja. Pienet hiukkaset pyrkivät kohti protonien ja elektronien välistä tasapainoa: negatiivinen varaus pyrkii kohti positiivista, kunnes varaukset ovat tasapainossa. Kun myyriä on liikaa ne kuolevat nälkään ja yhä useampi niistä jää petojen uhriksi, kunnes myyrien määrä on palannut luonnon kantokyvyn rajoihin. Monet muodot ja liikeradat ovat säännönmukaisia. Joko kaikki keksittävissä olevat "tasapainoon" pyrkivät asiat ovat yhtä isoa sattumaa tai sitten jokin ohjaa asioita kohti tasapainoa. Itse uskon, että asiat pyrkivät tasapainoon, koska se on paras mahdollinen tila. Omassa elämässäänkin kannattaa mielestäni pyrkiä kohti tasapainoa, sillä siten voi tuntea olonsa hyväksi, kun mitään ei tunnu olevan liikaa tai liian vähän. Se miten siihen tilaan voi päästä, on täysin riippuvainen omista valinnoista - onko valmis muokkaamaan omaa ajatteluaan ja suhtautumistaan eri asioihin siten, että tasapaino olisi mahdollista saavuttaa? Joskus tasapainoon pääsy voi vaatia valintoja, jotka ovat ristiriidassa sen hetkisen maailmankuvan kanssa.

Kirjoittamisesta ja ajattelusta

Kirjoittaminen on eräs keino toteuttaa itseään ja tehdä jotain luovaa. Siihen liittyy kuitenkin paljon muutakin: aina kun kirjoittaa, joutuu jäsentelemään ajatuksiaan ennen kuin siirtää ne paperille. Kirjoittaminen auttaakin järjestelemään ajatuksia mielessä. Tämän lisäksi olen löytänyt itsestäni uusia puolia ja keksinyt uusia asioita kirjoittaessani. Itse tunnen kirjoittamisen kehittäneen ajatteluani valtavasti. Kirjoittamisprosessi ikään kuin pakottaa minut pysähtymäänm hetkeksi miettimään, jolloin olen päässyt avaamaan itselleni aivan uusia ulottuvuuksia. Mielestäni onkin hassua, jos jotkut ajattelevat pystyvänsä kehittämään ajatteluaan huomattavasti, vain lukemalla muiden tekstejä, sillä jokaisella on tuhansia ajatuksia jossain tietoisuuden rajamailla vain odottamassa täyteen tietoisuuteen pääsemistä. Toki lukeminen ja muiden kuuntelu on erittäin kehittävää toimintaa, mutta sen rinnalla tulisi harjoittaa yksityiskohtaista itsetutkiskelua, johon kirjoittaminen on erinonomainen apuväline.

Tunne on kirjoittamisessa usein hyvin merkittävä tekijä. Kun kirjoittaa tunnetilasta, joka vallitsee kirjoittamishetkellä sisällä, voi tehdä loistavia oivalluksia ja upeita tekstejä. Toisaalta jos yrittää kirjoittaa jostain aivan muusta tunnetilasta kuin mitä tuntee, voi päätyä umpikujaan, kun ei koe minkäänlaista oivalluksen hetkeä tai ei kykene hyvään kuvaukseen tekstissään. Usein jos haluaa kirjoittaa jotain todella erityistä ja hienoa, saattaa olla hyvä idea heittäytyä ajelehtimaan tunnevirran mukaan. Tämä saattaa tuntua kuitenkin joskus jopa tuskalliselta. Samalla kuitenkin voi oppia ymmärtämään paremmin omia reaktioitaan ja syitä tunteiden heilahteluun. Siten voi oppia hallitsemaan itseään paremmin. Tärkeimpänä asiana kirjoittamisessa nostaisin kuitenkin esille, ettei omia ajatuksiaan tulisi vähätellä, sillä rohkea lähestyminen asiaa kohtaan ilman turhaa epävarmuutta mahdollistaa suurimman kehittymisen.

Päivät, jotka luin

Elämääni on mahtunut jo tuhansia päiviä, mutta toiset päivät ovat mieleenpainuvampia kuin toiset - hyvässä tai pahassa. Joskus hyvin erikoinenkin syy voi johtaa, päivän tallentumiseen muistojen valtavaan arkistoon. Tämäkin päivä tuntui päällisin puolin aivan normaalilta päivältä, mutta silti siinä tuntui olevan jotain erikoista. En ole vielä keksinyt mitä. Ehkä syy on se, että tunsin aamusta asti itseni erityisen pirteäksi - suorastaan sähköistyneeksi. Toisaalta syy saattaa olla myös jossakin, mitä joku ystäväni on sanonut. Ihmiset ovatkin jatkuvassa vuorovaikutuksessa - sekä tietoisesti että tiedostamattomasti - ympäristönsä kanssa, minkä vuoksi olemme alttiina erilaisille vaikutteille.

Ympäristö ja kokemamme asiat muokkaavat jatkuvasti persooniamme. Kärjistettynä voisi ajatella, että muokkaannumme joka päivä hieman. Suurilla tapahtumilla on usein selkeä vaikutus ihmisen persoonaan ja ajatteluun, mutta pienet joka päiväiset asiat tekevät paljon hienosäätöä, mikä muokkaa ajattelua johonkin suuntaan. Myös esimerkiksi kirjat voivat tuoda paljonkin lisää elementtejä ajatteluun, mistä saattaa alkaa jopa suurempi muutos mielessä. Kuljemmekin jatkuvasti valtavassa informaatiovirrassa, mikä pakottaa meidät valikoimaan, mitä asioita liitämme ajatteluumme ja mitä hylkäämme. Avoin ja ennakkoluuloton suhtautuminen tähän nirtaan rikastuttaa ajattelua huomattavasti. Mitä useampia ristiriitoja pystymme selvittämään ja sitä kautta liittämään erilaisia näkemyksiä ajatteluumme, sitä viisaammiksi tulemme. Näin ainakin uskon. Tämä päivä kuten myös aiemmat ja tulevat päivätkin ovat mahdollisuuksia oppia valtavasti uutta. Usein jopa kannattaa palata ajatuksissaan taaksepäin johonkin hetkeen ja arvioida se kokonaan uudelleen, sillä siten voi keksiä jotain aivan uutta, koska ajattelumme kypsyy jatkuvasti. Niin kuin kirjankin, elämääkin voi tulkita loputtomista näkökulmista. Esimerkiksi pilkkomalla yhden päivän palasiksi, voi keksiä kokonaisen elämänfilosofian.

Usko

Ihminen voi olla lähestulkoon, mitä ikinä haluaa. Näin ainakin itse uskon. Mielestäni ainut suuri este - erilaisten fyysistä tai henkistä toimintakykyä rajoittavien sairauksien lisäksi - on uskon puute omiin kykyihin. Monet voivat todeta, ettei itsellä ole niin sanottua lahjakkuutta johonkin, mutta se on mielestäni vain tekosyy olla yrittämättä tosissaan. Luovuttaminen "lahjakkuuden" puutteeseen vetoamalla on vain helppo tapa luovuttaa. Koko käsite lahjakkuus pitäisi poistaa, koska siihen uskominen on syy suureen osaan luovuttamisista. Itse pidän onnistumisen avaimena uskoa itseensä ja omaan potentiaaliin/kykyihin. Kuinka muka pystyisimme keskittymään koko tarmollamme päämäärän saavuttamiseen, jos emme uskoisi omiin kykyihimme. Jos ajattelemme, ettemme ole lahjakkaita jossain asiassa, menee osa keskittymisestä omien lahjojen puutteen murehtimiseen. Tällöin ajatus epäonnistumisesta toteutuu paljon helpommin. Usein onkin niin, että ne jotka uskovat olevansa lahjakkaita menestyvät, sillä he uskovat jonkinlaisten luontaisten avujen johdattavan heidät voittoon. Tämän takia he myös usein keskittyvät päämäärään - elleivät tule ylimielisiksi - sillä heille vain taivas on rajana. Sitten on myös niitä ihmisiä, jotka uskovat voivansa menestyä lähes missä tahansa. Usein nämä ihmiset myös ovat menestyjiä.

Hyvien ja ikävien kokemusten on tapana kasautua tietyille ihmisille, mistä on myös tehty tutkimusta psykologiassa. Ainakin ongelmien kasautumiselle on annettu oma termi "Matteus-vaikutus". Itse näenkin ilmiössä ketjureaktion, jossa jokainen kokemus vaikuttaa uskoon itseensä joko myönteisesti tai negatiivisesti, mikä puolestaan vaikuttaa seuraavan kokemukseen joko positiivisesti tai negatiivisesti. Pohja positiivisten tai negatiivisten tapahtumien ketjuille voidaan luoda jo suhteellisen pienenä lapsena. Jos jo pienenä saa oikeanlaisia virikkeitä ja luodaan onnistumisen kokemuksia, voidaan aikaansaada lapselle voimakas usko omiin kykyihin, mikä helpottaa rohkeaa ja avointa suhtautumista erilaisiin asioihin. Toisaalta, jos lasta ei lapsena kannusteta tarpeeksi ja/tai häneltä vaaditaan liikaa, voi se aikaansaada epäonnistumisen tunteita ja johtaa siihen, ettei lapsi luota enää omiin kykyihinsä. Tietenkin tämä on hieman kärjistettyä, mutta se on lähes välttämätöntä asian havainnollistamiseksi. Tämä kirjoitus ei myöskään pohjaudu mihinkään tuntemaani tieteelliseen tutkimukseen, vaan olen tehnyt sen omien havaintojeni ja ihmisten kanssa käymieni keskustelujen pohjalta. Monet voivat olla erimieltä tästä asiasta, mutta ainakin omasta mielestäni usko on avain omien voimavarojen ja aivokapasiteetin tehokkaaseen hyödyntämiseen.

Kuutamouinnilla taivaaseen

Yhden illan aikana ehtii tehdä paljon: syödä, juoda, nauraa, kuunnella musiikkia, uida, syödä vielä vähän ja nauraa hieman enemmän. Illan erityisyyden tajuaa hetkenä, jolloin ei tarvitse sanoa mitään - olla vain. Mukavassa seurassa elämä kuluu turhankin nopeasti, mutta hetket ovat sitäkin erityisempiä. Kun ympäröi itsensä hyvillä ystävillä, voi tuntea olevansa turvassa - olevansa onnellinen. Hiljaisuudessa voi tuntea täydellistä ymmärrystä, sillä kun tietty vaihe on ohitettu, ei tarvita enää sanoja. Voi vain nauttia elämästä ystäviensä kanssa tuntien erityistä yhteyttä. Ystävistään kannattaa pitää huolta, sillä silloin hekin huolehtivat sinusta.

Tuskan liekit (eräs kauan sitten kirjoittamani runo)

Kuljen rappuja alas
Tahtiin illuusion murenevan,
Seinät ympäriltäni rapisevat
Paljastaen todellisuuden
Liekkimeren tuskan.

Kuumottaa liekit kasvojani
Kaikki kyyneleet haihduttaen,
Ulottaa otteensa julman
Aina sydämeen asti
Liekit tuskan.

Vihdoin ulos pääsen
Savu silmiäni kirvelee,
Mut on kuumuus
kaikki kyyneleet haihduttaneet
Liekit tuskan.

Eivät näytä liekit
toisia ihmisiä koskettavan,
Yksinäisenä vaellan läpi
suuren yksityisen helvettini
Liekkien tuskan.

Palovammat vakavat
Kovin paljon polttavat,
Iloa suurta
En tuntemaan pysty
Läpi liekkien tuskan.

Bach

Musiikin voi lajitella monella eri tavalla: on poppia, on rokkia, on hip hoppia, on klassista ja sitten on Bachia. Tämä edesmennyt uskomaton säveltäjä on koskettanut musiikillaan ainakin minua niin syvällä tavalla, etten tiennyut sitä mahdolliseksi ennen kuin kuuntelin hänen sävellyksiään. Harmoninen musiikin virta kulkee koko kehon läpi rauhoittaen, innostaen, tuoden täydellisen tasapainon. Mitään ei ole tarve muuttaa; kaikki on miten kuuluukin. Johann Sebastian Bach saa janoamaan täydellisyyttä.

Ainut asia mitä suren kuunnellessa Bachin musiikkia, on se etten voi kuulla sitä hänen itsensä soittamana. Joka tapauksessa hänen musiikkiaan voi pitää ohjenuorana koko elämälle: pyrkimys kohti harmoniaa ja sitä kautta sisäistä rauhaa. Ihmiselämä ei kestä vuosisatoja, mutta musiikki kestää. Se on ajatonta.

Randomizer

Hajanaisia ajatuksia ja mukavaa mielettömyyttä...

Talitintin kaksi korvaa kohtaavat laulun kaukaa vuorten takaa. Apina katsoo ihmetellen kuuta loistavaa. Ajan taju katoaa, kun ovi kiinni kolahtaa. Alkeisvaraus uuteen arvoon kohoaa. Ongella kiven nokassa mies kelloaan katsoo. Päätänsä puistaa ja ottaa pienen haukun. Leivästä pellon suljetun. Kurkkaa mäyrä kolostaan. Tummat silmät tuikkii ikuista loistoa. Lailla talitintin viimeisen laulun kohtaa.

Muistoksi tylsille hetkille :)

Hetken tie on kevyt

Pohdin hyvin usein, miten haluan elää elämääni. Keiden kanssa haluan viettää elämääni? Mitä kaikkea haluan tehdä? Mitä haluan asettaa elämäni tarkoitukseksi (sehän on kaikkien valittavissa)? Pohdintojeni pohjalta olen saanut jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä haluan elämältäni. Lopulta päädynkin ajattelemaan, miten saavuttaisin haluamani asiat. Kauan mietittyäni asiaa, tajusin etten halua tietää, kuinka saavutan haluamani asiat. Se on mielestäni hetkessä elämisen salaisuus, kun ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Tietenkin aina tilaisuuden tullen pyrin ohjaamaan tapahtumia haluamaani suuntaan, mutta usein nämä tilaisuudet tulevat yllättäen. Koska nautin yllätyksellisestä ja hieman epätasaisesta elämisen rytmistä, pyrin minimoimaan kaikenlaisen suunnitelmallisuuden elämästäni. Tietenkin joitain asioita pitää suunnitella etukäteen, mutta liika suunnittelu johtaa helposti turhaan tulevan murehtimiseen, mikä vaikeuttaa hetkestä nauttimista. Suunnittelemattomuus avaa mahdollisuuksia kaiken laisille yllätyksille - mukaville ja ikäville. Yllätykset voivat helposti laukaista monenlaisia tunteita, mikä voi tuntua välillä rasittavalta, mutta ainakaan elämä ei pääse muuttumaan tylsäksi ja liian arkipäiväiseksi.

Jokainen hetki on ikuisuus, hetkiä on päivässä loputtomasti, mutta silti ne kuluvat todella nopeasti loppuun ja jokainen päivä on lahja, jonka saamisesta ei voi olla koskaan täysin varma. Miksi siis ei nauttisi jokaisesta saamastaan hetkestä ja yrittäisi tehdä siitä erityistä. Miksi ei tuntisi jokaista hetkeä kaikilla ruumiinsa osilla ja mielellään? Olemalla täydellisesti läsnä jokaisessa hetkessä, voi myös oppia paljon, kun ei anna asioiden ja tietojen valua huomaamatta ohitseen. Viisautta ei saa murehtimalla tulevaa, vaan havainnoimalla ja ajattelemalla nykyisyyttä koko olemuksellaan. Ylipäätään ajatus, siitä että suunnittelemalla tulevaa, voidaan päästä haluttuun päämäärään ja saavuttaa mahdollisuus nauttia hetkestä, tuntuu hyvin vaikeasti toteutettavalta, Tämä johtuu siitä, että kun lopulta päämäärä on saavutettu, on usein jo seuraava suunniteltava päämäärä ja kaiken maailman aikataulut ajatuksissa. Kyse on siis oravanpyörästä, jossa kallisarvoiset hetket kuluvat elämän aikataulutukseen ja omien tekemisten suunnitteluun aina hautaan asti. Sieltä käsin on jo hieman vaikeampaa suunnitella saatika toteuttaa yhtään mitään. Tietenkin oravanpyörästä voi päästä irti unohtamalla hetkeksi kaikki suunnitelmat ja kulkemalla vain virran mukana. Välillä vain tuntuu, että monilla ihmisillä kyseinen irroittautumisosuus tahtoo jäädä todella lyhyeksi tai kokonaan pitämättä. Omassa tapauksessani tunnen olevani suurimman osan ajastani irrallaan, ja hyppään aina silloin tällöin vähäksi aikaa pyörän kyytiin suunnittelemaan. Mielestäni järjestelmä on oikein toimiva.