Mutisijat

Törmäsin taas tänään yhteen mutisijaan. Mutisijan tunnistaa helposti yhdestä asiasta: he selostavat omia tekemisiään. Tämän yksilön havaitsin kaupassa niin kuin monet muutkin on mahdollista tavata. He mutisevat tuotteiden nimiä ottaessaan niitä hyllyiltä, laskevat ääneen rahoja ja toteavat juhlavasti "bonukset talteen" luovuttaessaan bonus-kortin kassatyöntekijälle. Lähtiessään kaupasta he supisevat hiljaa, mitä aikovat seuraavaksi tehdä. Mutisijat eivät ole mitenkään haitallisia, eikä heidän tavassaan ole mitään väärää. Itse asiassa heitä voisi pitää eräänlaisina tiedotuksen uran uurtajina: ei tarvitse itse pohtiä, mitä tuokin kaveri tuossa tekee, kun se tiedotetaan sujuvasti reaaliajassa.

Jotkut voivat pitää mutisijoiden tapaa jutustella itsekseen ärsyttävänä, mutta syyllistyttyäni itse saman kaltaiseen toimintaan olen päättänyt asettua mutisijoiden puolelle. En pidä itseäni patologisena tapauksena, mutta ainakin olen havainnut orastavaa mutisemista. Itseni kautta olenkin kehittänyt selitystä mutisemiseen. Mutiseminen on eräänlainen muistikeino, joka muuttuu nopeasti tavaksi. Jos jättää jonkin asian mutisematta, alkaa hetken päästä miettimään tekikö sen. Lopulta asia vaivaa niin paljon, että on pakko käydä tarkistamassa se huomatakseen vain, että se on tehty. Pikku hiljaa mutiseminen alkaakin levitä suureen osaan arjen toimista. Mutiseminen onkin vain tapa muiden joukossa, ja jos joku sanoo sitä ärsyttäväksi, niin kyllä hänelläkin todennäköisesti on tapa, jota joku voi pitää ärsyttävänä. Erilaiset tavat ovat eräänlaisia kulttuuritekijöitä, jotka tekevät ympäristöstämme monimuotoisemman. Ikävä kyllä osa ihmisistä jaksaa valittaa erilaisista tavoista, vaikka todellisuudessa ne aiheuttavat useimmiten hyvin vähän harmia jos lainkaan. Turhan usein havaitsenkin ympärilläni ahdasmielisyyttä suvaitsevaisuuden sijasta. Jotkut eivät vain osaa.