Ruoka!

Ruoka on parhaimmillaan hyvää, pahimmillaan paskaa ja lähes joka tapauksessa ihanan lihottavaa - unohdetaan vaan kaikki vähäkaloriset ja -rasvaset ruuat suosiolla. Ruoka onkin suorastaan pirullista: kiihkeä rakkaus johtaa paisumiseen ja ennen aikaiseen kuolemaan, kun taas etäiset välit johtavat riutumiseen, ja jälleen kerran, ennen aikaiseen kuolemaan. Niin sanottu kohtuukulutus on taas jatkuvaa taistelua himoa ja kiusausta vastaan. Ruoka on todellinen ristiriitaisuuksien äiti!

Rakastan ruuanlaittoa suuresti, mikä on luonut monenlaisia ulottuvuuksia suhteeseeni ruokaan. Ruuanvalmistus on eräänlainen luova tapa rakastaa ja osoittaa kiintymystä - luoda jotain uutta. Siten luodaan elämyksiä. suunnittelemalla tarkkaan ruuan voi kokkaustensa uhrin saada tuntemaan haluamiansa tunteita, jotka aiheutuvat erilaisista mauista. Ruualla voit hallita toisen kieltä ainakin hetken. Itse ainakin uskon että ruualla on voimaa, minkä vuoksi pohdinkin, hallitsemmeko me ruokaa vai ruoka meitä. Vastaus todennäköisesti riippuu siitä keneltä kysytään.

Ruualla on salarakkaita, jotka käyvät napostelemassa, kun kukaan ei näe; ja sitten on myös avoimesti ja palavasti ruokaa rakastavia herkuttelijoita niin kuin minä itsekin. Osoitan myös myötätuntoa niille, jotka eivät jaa tunteitani: "Omnomnom... ai että on hyvää! Ette kyl jää paljosta paitsi." No mutta taidanpa tästä lähteä iltapalalle.

Ihmissuhteiden sietämätön vaikeus

Ihmiset ovat todella hankalia - ainakin enimmäkseen. Aina kun luulee tietävänsä mitä toisen ajatuksissa on minkälaiset väli ovat, ihmissuhdepiru hyppää puskista ja kääntää kaiken päälaelleen kuin lepakon yöunet. Sitten painellaan sellaisessa epävarmuuden hernerokkasumussa, ettei voi olla aivan varma siitäkään miten suhteet muualle ovat kunnossa. Epävarmuus on yksi sielun arkkivihollisista.

Miten sitten voimme tuntea elävämme varmalla pohjalla, jos matto on niin kovin helppo vetää jalkojen alta. Vastaus onkin ettemme voi. Varmuus on harhaa, mikä on ikävä, mutta samalla todella lohduttava tosiasia: jos voisimme olla kaikesta varmoja, ei meillä olisi mitään mitä jännittää. Voisimmeko myöskään yllättyä positiivisesti ihmissuhteissa, jos tietäisimme jo kaikki faktat etukäteen. Siihen en osaa ikävä kyllä vastata tyydyttävästi. Saattepahan jotain mietittävää.

Yksi mielenkiintoisimmista ihmissuhdekysymyksistä on, tiedämmekö itsekään ajatuksiamme ja tunteitamme muita kohtaan. Itse en usko tietäväni, mikä mietityttääkin minua usein. Samalla se tarjoaa minulle oivaltamisen hetkiä, kun yhtäkkiä ymmärrän omia ajatuksiani toista kohtaan: yksi askel lähempänä itsensä täyttä tuntemista. Itselleni onkin ollut välillä hämärän peitossa se, mitä haluasin suhteeltani johonkin toiseen henkilöön. Kun sitten vihdoin ymmärrän itseäni, tunnen suurta helpottuneisuutta - epävarmuus on poistunut. Kuitenkaan oman itsensä tunteminen ei poista toisten ihmisten aiheuttamaa epävarmuuden tunnetta: mistä voin tietää, mitä hän haluaa? Tästä johtuukin ihmissuhteiden sietämätön vaikeus, johon on vaikea löytää lääkettä. Koko ongelma juontaa juurensa siihen, etteivät ihmiset osaa avata suutaan ja kertoa ajatuksistaan. Kaikessa ärsyttävyydessään tilanne on kuitenkin täysin ymmärrettävä: ihmiset ovat erilaisia, minkä vuoksi suuta ei välttämättä halua avata. Mitä suurempia tunteita tilanteeseen liittyy, sitä vaikeampi sanojen aarrearkkua on avata. Kannen raottaminen voisi johtaa johonkin todella ihanaan, mutta siihen liittyvä riski itsensä avaamisesta toiselle voi tuntua ylivoimaiselta epävarmuuden takia; entä jos hän ei tunnekaan samoin. Toivo ja usko sekä rohkeus ovatkin avain ihmissuhdesotkuista selviytymiseen, sillä ilman riskejä ei koskaan saavuta haluamaansa.

Vaikka ihmissuhteisiin liittyvät epävarmuustekijät tekevät elämästä sietämättömän vaikeata, ne myös rikastavat elämää: ne tarjoavat huumaavia helpotuksen ja iloisuuden hetkiä, kun selviää, että hän tunteekin samoin. Ilman niitä meidän ei tarvitsisi pohtia asemaamme sosiaalisessa verkostossamme, emmekä välttämättä edes olisi samoja ihmisiä, koska ihmissuhteiden pohdiskelu ja siihen liittyvät tulkinnat, joita teemme muodostavat suuren osan siitä mitä olemme. Paras tapa lähestyä ongelmaa onkin varmaan utelias etsijä-asenne, missä pelko korvautuu kiinnostuksella asioiden etenemiseen. Näin ainakin toivon itseni voivan tehdä.